perjantai 25. marraskuuta 2016

Mafana aho - kuumuuden keskipisteessä

Tiistaisen saapumisen jälkeen rutiinit ovat hiljalleen asettuneet uomiinsa. Aamiainen noin aamukahdeksan, jonka jälkeen siirtyminen aamutreeneihin hotellin viereen. Kesto reilun kahden tunnin luokkaa. Kuumuus ottaa veronsa ja tankkauksen merkitys on tullut kaikille selväksi.
Treenikenttä hotellin vieressä

Iltapäivän kuumin hetki puhdasta lepoa ja nesteytystä. Sen jälkeen ruokailu ja iltatreenit klubilla paikallisten kanssa. Lopuksi iltatoimet. Siinä pähkinänkuoressa ja sitten asiaan.  

Paikalliseen klubiin kuuluu reilu 40 henkeä mutta klubikentällä aktiivisia pelaajia on harvassa. Klubin  presidentin avustuksella olemme kuitenkin saaneet vastustajia iltaisin. Ensimmäinen maaottelu meni Napapiirin ketuille 2-0, joten seuraavana iltana tilalle astui astetta parempi nippu. Vastustajan ampuja oli eläkeikää lähestyvä hauska virtuoosi. Pituus maksimissaan 140cm. No, eipä siinä auttanut kuin todistaa omin silmin karoshowta ja kahden ensimmäisen pelin tappiota. Seuraavat kaksi saimme raavittua omaan pistepussiin. Tässä vaiheessa toki heittojen laatu ja edes harjoitusvastustajien saanti menee tulosten edelle. 


Tänään oli välipäivä pelien suhteen ja huomenna jatkuu. 
Vierailu apinoiden valtakuntaan meni leppoisissa merkeissä. 
25km suuntaansa vei hikiset ja todellakin hikiset kolme tuntia. Liikenne on todella kaoottinen. Autojen seassa liikkuvat niin jalankulkijat, vankkurit, vaahtosammuttimen kokoiset lapset kuin sekava kirjo erilaisia eläimiä. Tuo käsittämätön epäjärjestys tuntuu silti toimivan. Yhtään onnettomuutta ei silmiin ole käynyt.


Liikennevaloja ei ole tai korjaan on mutta vain viiden vuoden välein. Presidentinvaalien jälkeen ne aina tuhotaan protestiksi kuten paljon nuutakin. Ehkä paikallista logiikkaa työllistämisen suhteen uudelleenrakentamisen merkeissä. 





Valitettavasti raapustan kirjoitusta puhelimen avulla, joten pidempiä tarinoita ei näillä pääsiäissormilla taida syntyä. Lisää viikonlopun jälkeen, kunhan näppäimistö saapuu paikalle.

- Aapee
Apinat puussa






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti