Jälkijoukot mestoilla

Lähdimme matkaan Erpan kanssa sunnuntai-iltana. Ensin oli edessä kolmen tunnin lento Istambuliin. Turkish Airlines toimi kuin junan vessa ja lento sujui mukavasti. Neljän tunnin odottelun jälkeen seuraavalle lennolle, joka etukäteen oli se raskain. Yhdeksän tuntia Mauritiukselle, tekninen tauko ja pari tuntia Madagaskariin.

Yölennolla toiveena oli jonkinlaiset yöunet, mutta koneen oltua täynnä ei nukkumisesta juuri mitään tullut, muutama tunti katkonaista unta. 

Perille päästyämme alkoi viisumishow. Koneessa jaetut laput, joissa oli aivan liian vähän tilaa vastauksille, täytettynä ensimmäiselle luukulle. Siitä leima ja seuraavalle luukulle maksamaan. Maksun jälkeen kolmannelle luukulle, jossa poliisi kävi vielä laput läpi. Jokaisella luukulla oli ainakin neljä duunaria, joten tuosta showsta päästiin aika nopeasti läpi. 

Viisumishown jälkeen alkoi muilutusshow :). Kenttä oli täynnä kenttätyöntekijännäköisiä avuliaita miehiä. Miehet toivat kärryt, nostivat kassit kärryihin ja veivät kärryt kohti tullia. Pojat olivat näistä varoittaneet, mutta olivat sen verran vakuuttavia, että yksi pääsi meidän kärryjä työntämään. Tullin lähellä olisi ollut maksun aika. Mies näytti kahdenkymmenen euron seteliä ja totesimme ettei makseta. Kaivoin pari euroa taskusta, jotta päästään äijästä eroon.

Tullissa Erppa joutui avaamaan laukkunsa. Lajin suosiosta täällä saatiin ensimmäinen vinkki. Virkailija näki liiton petankkipyyhkeet ja totesi "Aah, petanque", kassi kiinni ja menoksi :)

Kävimme pikaisesti vaihtamassa paikallista valuuttaa. Näitä innokkaita avustajia roikkui mukana kokoajan, mutta osasimme jo varautua ja nonouilla päästiin aina eteenpäin. Järjestäjä oli luvannut kyydin kentälä Ibis hotellille ja jäimme etsiskelemään kyytiä. Taksisuhareita pyöri kimpussa ja jokainen olisi mielellään meidät vienyt mukanaan. Lopulta löysimme Latvian ja Venäjän kanssa kisavirkailijoita, jotka puhuivat toki vain ranskaa. Siinä sitten selvisi, että hotellimme onkin muuttunut Louvre hotelliksi, joka sijaitsee lähempänä kisapaikkaa. Viimein paikalle saapui myös englantia puhuva organisaation edustaja, jonka kanssa hyppäsimme bussiin. Matkalaukut nakattiin bussin katolle ja bussi lähti kohti Antananarivon keskustaa. 

Matkalla saimme ensimmäisen kuvan siitä millaisesta paikasta on kysymys. Aapee jo aikaisemmin kirjoittelikin tuosta liikenteeestä ja kaaoksesta, joten ei siitä sen enempää. Muutaman kilometrin ajelun jälkeen oli kuitenkin helppo todeta, että on meillä asiat Suomessa oikeasti aika hyvin.

Parin tunnin bussimatkan jälkeen kohtasimme viimein joukkueen eturintaman hotellilla. Suihkut, sapuskat naamariin ja nukkumaan univelat pois.

Hotelli sijaitsee keskustan laitamilla lähempänä kisapaikkaa. Alue vaikuttaa paremmalta kuin täällä muuten keskimäärin, mutta ulos hotellista ei juuri tee mieli lähteä seikkailemaan. 

Tänään olisi tarkoitus löytyy treenipaikka ja käydä vakoilemassa kisapaikkaa. Pojat pelasivat klubilla sunnuntaina kansainvälisessä kutsuturnauksessa. Aapee laittaa tästä illemmalla lisää. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin,

- Antti